Muutto
Emma ja Toivo ovat muuttamassa toiseen kaupunkiin. Heillä ei ole vielä uutta asuntoa tai taloa, mutta tavaroita on pakattu jo laatikoihin ja jäljellä on vain muutama paljas huonekalu, kuten tämä iso valkoinen puusohva, jolla he nyt hieman hämmentyneinä istuvat ja miettivät kenties uutta elämäänsä uudessa kaupungissa...
Aluksi Emma ja Toivo saavat asua minun kirjahyllyssäni, mutta aion rakentaa heille ihan uuden oman kodin. Vaihtoehtoja on tällä hetkellä kaksi; joko samanlainen puolitoistakerroksinen rintamamiestalo, kuin oma lapsuuskotini, tai sitten sellanen hirsitalo, kuin mummolani, joka oli syntymäkotini. En ole vielä päättänyt. Ihailen myös valtavasti noita Viktoriaanisia isoja nukketaloja, mutta koska ne eivät ole kovin suomalaisia ja lisäksi niistä tulisi aivan valtavan isoja tehtynä 1:6 mittakaavassa, niin päädyin siihen ,että teen joko "mummolamaien" tai "vennamolaisen" 
Siinä on sekin hyvä puoli, että itsellä on paljon tietoa siitä, millaisia nämä talot ovat. Sisustuksen aion kyllä tuoda lähemmäksi tätä päivää, eli se olisikin aika hauska projekti päivittää sellanen rintamamiestalo sisustuksen osalta tähän päivään. Ei siihen minusta kyllä mikään ultramoderni sovi, mutta tuollainen romanttinen "shabby chic" tai country-tyyli kyllä. Ja tämä "ranskalainen" jota itse laitan omaan kotiini... Saa nähdä nyt sitten mitä se Emma tahtoo... 

Emma itse rakastaa pitkiä hameita ja menneen ajan glamouria...

